Rami Syrjä SAL:n vuoden kultahippuohjaajaksi ja Tomi-Pekka Heikkilä liikkuvan maalin vuoden paras

1.11.2015

Suomen Ampumaurheiluliitto on 31.10.2015 palkinnut kauden parhaitaan Grande Finale -tilaisuudessa.

Vuoden kultahippuohjaajan komea pysti onnittelujen kera annettiin Kymppi 64:n Rami Syrjälle ja valintaperusteluissa mainittiin mm. "osaa ottaa huomioon sen, onko ampuja vasta aloittelija vai jo kokeneempi ampuja"..."ohjaa kaikkia tasapuolisesti ammattitaidolla, mutta ei liian vakavasti, vaan pilke silmäkulmassaan eli ilon kautta”.

Seura onnittelee kivääri- ja nuorisojaoston Mustanaamiota hyvästä työstä saadun SAL:n tunnustuksen johdosta.

Stipendi menestyksen perusteella myönnettiin myös Kymppi 64:n riistamaalijaoston Tomi-Pekka Heikkilälle, joka oli valittu lajijaostoista liikkuvan maalin vuoden parhaaksi.

 

Linkki SAL:n sivuille