Pääsivu | Sivukartta | Palaute
Seuran käytännön toiminta on keskittynyt lajijaostoihin. Jaostot toimivat omien ampumalajiensa osalta laatimansa vuosisuunnitelman puitteissa hoitaen mm. lajikohtaiset tapahtumat ja kilpailut.
Parhaiten pääset mukaan toimintaan ottamalla yhteyttä kiinnostavan lajin jaostoon tai yksinkertaisesti tulemalla radalle harjoitusaikana. Aikataulut näet kunkin jaoston kohdalta.
Oman aseen omistaminen ei ole välttämätöntä alkuvaiheessa. Jokaiseen lajiin on olemassa kunnollinen "seuran ase", millä pääsee mainiosti tutustumaan asianomaiseen lajiin.
Tutustuttuasi kunnolla lajiin tai vaikka useampaankin, voit täyttää jäsenhakemuskaavakkeen ja anoa seuran jäseneksi. Hakemukseen tulee suositus kahdelta seuran jäseneltä. Kaavakkeita saat radalta ja jaostojen vetäjiltä
tai voit tulostaa tästä.
Seuran hallitus käsittelee hakemukset ja hyväksyy tai hylkää hakemuksen.
Pelkästään aseen hankkimisluvan saamiseksi sinun ei kannata jäsenyyttä hakea, vaan sinun on oltava tästä harrastuksesta aidosti kiinnostunut.
Ruutiaseen haltijalla on aina oltava asianmukainen lupa. Ruutiaseella ampuminen edellyttää aina kunnossa olevia lupapapereita. Ne myöntää kotipaikkakunnan poliisiviranomainen. Lupien hankkiminen kestää vähintään kaksi viikkoa.
Vaikka ilma-aseen voi hankkia ja sillä voi ampua ilman virallisia lupia, ei ilma-asekaan ole lelu. Lyhyellä matkalla se voi jopa olla yhtä tehokas kuin 22 kaliiperinen ruutiase.
Ilma-aseella ampumiseen pätevät samat turvallisuussäännöt kuin ruutiaseeseenkin.
Ennen aseen hankkimista tarvitaan ostolupa. Se on ruutiasetta koskevassa kaupassa pakollinen. Jos itse myyt aseen, tarkista, että ostajalla on lupa kunnossa. Myyjän täyttämä ostolupa on aseen ostajalle todiste siitä, että hän on hankkinut lupaehtojen mukaisen aseen. Sen jälkeen haetaan aseelle hallussapitolupa.
18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen voi saada aseen hallussapitoluvan. Pääsääntöisesti ei alle 15-vuotias voi saada minkäänlaisen ruutiaseen hallussapitolupaa. 15 - 17-vuotiaalle lupa myönnetään vain holhoojan suostumuksella. Luvan hakemisen ja myöntämisen edellytyksenä on käyttötarkoitus. Perusteluksi käy esimerkiksi se, että harrastaa urheiluammuntaa - oman ampumaseuran kirjoittama harrastustodistus varmentaa tämän.
Aseen hallussapitoluvan haltija vastaa aseestaan. Asetta ei saa lainata henkilölle, jolla ei vastaavanlaisen aseen hallussapitolupaa ole. Varmista siksi aina, että paperit ovat kunnossa. Kun ostat, myyt tai lainaat aseen, sinun velvollisuutesi on varmistaa, että lupa-asiat ovat kunnossa.
Yhtä tärkeää kuin on perehtyä aseiden lupiin, on miettiä sitä, millaisen pyssyn ensimmäiseksi hankkii. Kokeneilta ampujilta saa rahanarvoisia neuvoja. Ase on aina syytä ostaa asiantuntijalta, alaan erikoistuneesta liikkeestä. Korkeatasoinen tarkkuusase on uutena kallis investointi, mutta sen arvo säilyy. Aloittelevan on järkevää hankkia ensimmäiseksi pyssykseen hyvä käytetty ase, halpa paukkurauta ei uutenakaan ole saman veroinen. Myös muita varusteita saa seuran kautta hankittua edullisesti, joko uusina tai käytettyinä.
Ampujan edellytetään huolehtivan siitä, että ase on aina asianmukaisessa ja turvallisessa, mieluiten lukitussa säilytyspaikassa. Asevarkaudet radoilla ovat lisääntyneet, sielläkään ei asetta siksi saa jättää vartioimatta. Aseen paras säilytyspaikka kotioloissa on lukittu kaappi tai kotelo, patruunat ja aseet erillään. Asekokoelma pitäisi sijoittaa siten, ettei se näy ikkunasta ulos. Jos ase katoaa, on syytä ilmoittaa siitä viipymättä viranomaisille. Aseen huolimaton säilyttäminen voi johtaa rangaistusseuraamuksiin, jos jotain ikävää tapahtuu. Asetta ei ole syytä koskaan ottaa mukaan turhaan.
Aikaisemmin patruunoiden ostaminen edellytti erityislupia. Nykyjään aseen hallussapitoluvan esittäminen riittää. Kaikista patruunaostoksista pidetään aseliikkeessä kirjaa. Mustaruutiampujat tarvitsevat ruutiostoksiaan varten erityisluvat.
Jos saat aseen, jonka haluaisit pitää itselläsi, varmistaudu siitä, että aseella on lupa. Jos aseella ei lupaa ole, kysy tarkempia tietoja poliisiviranomaiselta.
Ruutiaseen hallussapitolupa on voimassa toistaiseksi. Mikäli luvan hakija on vasta aloittamassa urheiluammuntaa, ensimmäinen lupa voidaan myöntää määräajaksi (1-2 vuotta). Aseen hallussapitolupaa ei voi saada yrityksen tai yhteisön nimiin, se on aina henkilökohtainen asiapaperi. Mikäli ampumaseuran tai -kerhon omistamaa asetta haluaa käyttää, on sille haettava lupa. Tämä ns. sivulupa on aina määräaikainen. Kun käyttäjä vaihtuu, on siitä ilmoitettava poliisiviranomaiselle. Mikäli asetta ei käytetä luvan mukaisesti tai mikäli aseen hallussapidolle ei ole enää edellytyksiä, poliisi voi peruuttaa luvan.
Jos muutat paikkakunnalta, aseiden hallussapitoluvat on siirrettävä uuden kotipaikkakunnan aserekisteriin, kolmen kuukauden kuluessa muuttopäivästä. Käy esittämässä aseittesi luvat uuden kotipaikkasi poliisiviranomaiselle.
Ampuma-ase ei ole leikkikalu, vaan vastuuntuntoista käsittelyä ja säilyttämistä edellyttävä esine. Huolimattomuus voi johtaa ikäviin seuraamuksiin. Opettele siksi myös aseen ja patruunoiden turvalliseen säilyttämiseen ja oikeaan kuljettamiseen liittyvät perusasiat. Tietoa saat omasta ampumaseurastasi.
Ilma-aseiden luotien lähtönopeudet ovat viime vuosina kehittyneet huimasti. Nykyaikainen ilmapistooli tai -kivääri on tarkkuusase. Ilma-aseen käyttäjän tulee noudattaa täsmälleen samoja turvasääntöjä kuin ruutiaseella ampuvakin. Vanhempien on syytä valvoa ilma-aseilla paukuttelevaa jälkikasvuaan.
Aseet tulee säilyttää turvallisesti. Pyssyt ja patruunat erillään. Paras säilytys- ja kuljetuskotelo on kovapintainen ja pitävästi lukittava. Jos ase kotona on sijoitettu näkyviin, on lukko irrotettava ja sijoitettava lukittuun kaappiin. Eikä asekokoelma saisi näkyä ikkunasta ulos.
Aseen huolimaton säilyttäminen voi johtaa rangaistusseuraamuksiin, jos jotain ikävää tapahtuu. Aseiden, patruunoiden tai lupien varkaudet on mahdollisimman nopeasti ilmoitettava poliisille. Asetta ei saa turhaan pitää mukanaan. Säilytä pyssyjä autossa vain kilpailu- ja harjoitusmatkoilla. Aseen paikka henkilöautossa on lukittu tavarasäiliö, ase on sijoitettava lukittuun koteloon. Ladattuna asetta ei milloinkaan saa kuljettaa, lipas on aina matkan ajaksi irrotettava.
- Kuulovammat ovat korjaamattomia: ampujalla tulee siksi aina harjoitusten ja kilpailujen aikana olla asianmukaiset kuulosuojaimet. Paras suojain peittää korvan kokonaan, suojausta voi tehostaa sijoittamalla korvaan tulppamainen lisäsuojaimen. Myös ilma-aseilla ammuttaessa tarvitaan kuulosuojaimet.
- Suojalasit estävät harvinaisia, mutta seurauksiltaan ikäviä silmävaurioita. Suojalasien linssit voidaan myös hioa tavallisten silmälaisen mukaisiksi ja niihin saa häikäisysuojauksen.
Alkuperäinen teksti: Ylä-Vuoksen Ampujat ry , kiitos lainasta!
K-64